Euroopan Bocuse d’Or-karsinnat käytiin 19.-20.3. Trondheimissa, Norjassa. Kolmen kärkeen sijoittuivat Tanska, Ruotsi ja Norja. 

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Trondheimissa järjestettyyn Euroopan osakilpailuun osallistui 20 maata, joista 10 parasta valittiin tammikuun 2025 lopussa pidettäviin maailmanmestaruuskisoihin. Suomen edustaja Ismo Sipeläinen ja assistentti Kaisa Laanemäe sekä joukkueen valmentaja Kristian Vuojärvi sijoittuivat kymmenenneksi ja ovat siten mukana Lyonin loppukilpailuissa. Voiton vei Tanska, toiseksi tuli Ruotsi ja kolmanneksi Norja. Lopulliset pisteet päivittyvät myöhemmin.

Kilpailuannokset valmistettiin norjalaisesta porosta ja akvaviitistä sekä norjalaisesta Skrei-turskasta, kampasimpukoista ja kapakalasta. Porolautas-annos tarjoiltiin tuomaristolle ravintolamaiseen tyyliin.  Turska-vatitehtävä esiteltiin kilpailua varten suunnitellulta tarjoiluvadilta. 20 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella.

Lautastehtävänä Sipeläinen tarjoili LIHA-nimisen annoksen, jonka innoittajana on maut Ismon lapsuudesta ja hänen näkemyksensä Suomen luonnosta. Annos sisälsi poron sisäpaistia päällystettynä pippurilla ja yrteillä. Paistirulla paistettiin poronkielivoissa. Lisäksi makuina oli selleri, puolukka ja ankanmaksa. Lisukkeena oli poron verestä tehty leipä, täytteenään karamelisoitua sipulia. Leipä glaseerattiin Linie akvaviitilla.

Vatitehtävänä Sipeläinen tarjoili tuomaristolle KALA-nimisen turska- ja kampasimpukka-annoksen, jota inspiroi raaka-aineiden luonnollinen elinympäristö. Raaka-aineiden luonnolliset muodot ja puhtaat maut toivat esiin niiden todellisen makupotentiaalin.

Turskan persoonallista makua täydensivät kampasimpukan lisäksi, merilevä, marinoitu kyssäkaali sekä valkoherukka-jalapenokastike. Lisukkeina tarjoiltiin suomalaisella inkiväärillä ja omenalla täytetty tartaletti, sekä erikseen tarjottava yrttinen omena- kyssäkaali- hernelisuke uppopaistetuilla kapakala-perunafrityyreillä.

Sipeläisen menukokonaisuuden nimi, Less is more, korosti Suomen selkeää, yksinkertaista ja puhdasta tyyliä.

Vatitehtävän tarjoiluvadin suunnittelivat ja toteuttivat Saarikorpi Design Oy:n kultaseppämestari Kristian Saarikorpi ja korumuotoilija Kirsti Doukas.

Tuomareiksi kutsutaan jokaisen osallistuvan maan arvostetuimmat keittiömestarit.  Suomen tuomarina toimi Tommi Tuominen, joka toimii Bocuse d’Or Academy Finlandin hallituksen puheenjohtajana.

Suomen matka jatkuu kohti Lyonissa tammikuussa 2025 pidettäviä loppukilpailuja.

Joukkue jatkaa kilpailukautta ja harjoittelua syksyllä, kun loppukilpailun pakolliset raaka-aineet ilmoitetaan.

Kuvat

https://bocusedorfin.kuvat.fi/kuvat/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Bocuse d’Or Academy Finland ry
Promotion Manager,
Tiina Isohanni, 050 5368 635
tiina@helsinkiinsight.fi

Bocuse d’Or Academy Finland ry vastaa Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kilpailuihin ja kehittää Bocuse d’Or -kilpailutoimintaa Suomessa. Suomen Bocuse d’Or -menestyksen kilpailukaudella 2023-2025 mahdollistavat K-ryhmän tukemana Arla, Lantmännen Unibake, HKScan ja Hellman’s. Lisäksi kumppaneina toimivat E. Ahlström, Hätälä, Metos, Moët Chandon, Järvikylä, Santa Maria , Medanta sekä Haaga -Helia ja Perho.

www.bocusedor.fi
www.facebook.com/bocusedorfinland
Instagram @bocusedorfinland
#bocusedorfinland #bocusedor #finnishfood #teamfinland

Taustaa

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 ja sen perusti kuuluisa ranskalainen keittiömestari, keittiötaidon uudistaja Paul Bocuse. Paul Bocuse siirsi kilpailun johtajuuden pojalleen Jerôme Bocuselle vuoden 2017 kilpailujen alla. Paul Bocuse menehtyi 20.1.2018.

 Bocuse d’Or -kilpailukausi kestää kaksi vuotta. Ensimmäisenä vuonna pidetään sekä maakohtaiset edustajakarsinnat että maanosakohtaiset karsintakierrokset Euroopassa, Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa, joiden kautta valikoituu toisen vuoden 24 finalistia. Loppukilpailu pidetään joka toinen vuosi tammikuussa Lyonissa, Ranskassa.

Kilpailu koostuu 5 tunnin 35 minuutin pituisesta suorituksesta, jonka aikana valmistetaan 14 annosta vadilta tarjoiltavaksi ja 14 annosta lautasille. Tuomaristo koostuu jokaisen kilpailevan maan Bocuse d’Or Academyn presidentistä. Tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi lopulliseen sijoitukseen vaikuttaa keittiötyöskentely.

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or -kilpailussa 15 kertaa. Maamme parhaat sijoitukset ovat Matti Jämsénin 4. sija vuonna 2015 ja Ismo Sipeläisen 4. sija vuonna 2019. Lisäksi olemme olleet kahdesti viidensiä.