Bocuse d’Or Academy Finland ry:n tavoitteena on kasvattaa Bocuse d’Or -kilpailun tunnettuutta Suomessa sekä Suomen kokkien korkean ammattitaidon ja ruokakulttuurin mielikuvaa kansainvälisesti.

Bocuse d’Or Academy Finland ry:n hallituksessa tapahtuu henkilövaihdos. Mikko Paukkonen siirtyy Keskon ulkopuolelle ja jättää täten hallituspaikkansa. Haluamme kiittää Mikkoa arvokkaasta panoksesta ry:n toiminnassa ja innostavasta ja eteenpäin vievästä hallitustyöskentelystä.

Keskon hallituspaikan täyttää Kespron johtaja, Mika Halmesmäki. Toivotamme Mikan tervetulleeksi hallituksen jäseneksi.

”Olen ulkonasyömisen vahva kannattaja ja tukija. Viimeiset 12  vuotta olen johtanut Kespro – nimistä Foodservice tukkukauppaa, joka on vahvasti laajentunut viime vuosina palvelemaan markkinan erilaisia toimijoita tuotemyynnistä entistä laajemmin koko liiketoimintaan. Näen että Bocuse d’Or on erinomainen mahdollisuus kehittää suomalaista ruokakulttuuria, sen tunnettuutta ja tuoda tätä mahtavaa osaamista esille mitä meiltä löytyy. Olemme Kesprona yhdessä monien kumppanien kanssa tukemassa ja mahdollistamassa sen, että kisakausi saadaan täällä Suomessa järjestettyä. Minulle on suuri kunnia päästä mukaan Bocuse d’Or Finland ry:n hallitukseen ja odotan innolla yhteistyön syventymistä entisestään” Halmesmäki sanoo. 

Suomen joukkueen harjoittelumahdollisuudet ja kilpailun näkyvyyden takaa K-ryhmän keräämä laaja kumppaniverkosto. Verkostoon lukeutuu laaja edustus suomalaisia ja Suomessa keskeisesti toimivia elintarviketeollisuuden yrityksiä.

Suomen Bocuse d’Or -menestyksen kilpailukaudella 2023–2025 mahdollistavat Arla Pro, HKFoods, Lantmännen Unibake ja Hellmann’s. Lisäksi kumppaneina toimivat E. Ahlström, Hätälä, Järvikylä, Metos, Moët Chandon sekä Paulig Pro. Myös Perho Liiketalousopisto ja Haaga- Helia ovat kumppaneitamme. K-ryhmästä Bocuse d’Or matkaa tukevat K‑Citymarket ja Kespro.

Kaksivuotisen kilpailukauden aikana yhdistys järjestää Suomen edustajakarsinnat, kokoaa Suomen Bocuse d’Or -kilpailujoukkueen, ja järjestää kilpailuihin valmistautumiseen tarvittavat harjoitustilat ja -välineet sekä taloudelliset ja henkilöresurssit. Lisäksi yhdistys kehittää Suomen kansainvälistä kokkikilpailutoimintaa ja tukee menestystä yhdessä yhteistyö- ja sidosryhmäverkostonsa kanssa.

Bocuse d’Or Academy Finland ry:n hallitukseen kuuluvat:

Tommi Tuominen, hallituksen puheenjohtaja
Mikko Kaukonen, rahastonhoitaja
Mika Halmesmäki, hallituksen jäsen
Aki Wahlman, hallituksen jäsen
Jukka-Pekka Tolvanen, hallituksen jäsen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Bocuse d’Or Academy Finland ry
Toiminnanjohtaja Tiina Isohanni
+358 50 536 8635
tiina.isohanni@helsinkiinsight.fi