Tähtikokkien Bocuse d’Or -sarja tuo maailmanluokan kokkikilpailun ja suomalaiset kokkiammattilaiset tunnetuksi suomalaisille. Sarjassa kuvataan Suomen Bocuse d’Or -joukkueen harjoittelurutiineja sekä avataan joukkueen odotuksia ja strategiaa tulevaan kilpailuun. Lisäksi Suomen aikaisemmat Bocuse d’Or -edustajat kertovat kokemuksistaan ja valmistavat entisiä kilpailuannoksiaan.

”Meille on arvokasta, että saimme kumppaniemme tuella tälle kilpailukaudelle joukkuettamme seuraavan oman sarjan. Se parantaa Suomen Bocuse d’Or -joukkueen tunnettuutta ja näyttää suurelle yleisölle kuinka äärimmäisiä taitoja ja omistautumista Bocuse d’Or -kilpailuun valmistautuminen vaatii”, kertoo Mari CadautBocuse d’Or Academy Finland ry:stä.

”Haluamme ohjelman avulla tuoda suomalaista ensiluokkaista keittiöosaamista laajemmin suomalaisten tietoon. Bocuse d’Or on yksi maailman arvostetuimmista ja vaativimmista kokkikilpailuista, joka nostaa parhaat keittiökyvyt gastronomisen maailman huipulle”, kertoo K-ryhmästä TV-sarjan suunnittelusta vastannut sisältöjohtaja Heidi Jungar.

”Kuluttajille tarjoamme kokonaisuuden mm. tekniikkavideoita ja valmistusvinkkejä, joiden avulla myös kodeissa päästään haastamaan itseä ruoanlaittajana, opetellaan uusia valmistustekniikoita ja sekä soveltamaan ohjelmassa nähtyjä ruokia”, jatkaa Jungar.

Suomessa luotu ohjelmaformaatti

Tähtikokkien Bocuse d’Or -sarja alkaa 14.3. Nelosella ja kattaa kuusi viikoittain julkaistavaa jaksoa. Kuudes jakso lähetetään 11.4.2022. Tähtikokkien Bocuse d’Or -sarjan ohjelmakonsepti on ideoitu ja luotu Suomessa K-ryhmän, tuotantoyhtiö Rabbit Filmsin ja Bocuse d’Or Finland Academyn yhteistyönä.

Bocuse d’Or 2022 Euroopan-kilpailut pidetään Budapestissa 23.-24.3.2022. Budapestista 10 parasta joukkuetta jatkaa Bocuse d’Or -finaaliin, joka käydään Lyonissa tammikuussa 2023.

Suomi on muiden Pohjoismaiden ohella yksi Bocuse d’Or -kilpailujen kestomenestyjistä. Kilpailukaudella 2022-2023 Suomen Bocuse d’Or -edustaja on Johan Kurkela assistenttinaan Aino Kasanen ja valmentajanaan Kalle Tanner.

Kumppaniverkosto takaa harjoittelumahdollisuudet

Suomen Bocuse d’Or -joukkueen kilpailukauden rahoituksen ja takaa Bocuse d’Or Academy Finland ry:n vahva yhteistyökumppanuus K-ryhmän kanssa. K-ryhmän kokoamaan kumppaniverkostoon lukeutuu laaja edustus suomalaisia ja Suomessa keskeisesti toimivia elintarviketeollisuuden yrityksiä, jotka takaavat Suomen joukkueen harjoittelumahdollisuudet ja kilpailun näkyvyyden eri medioissa koko kilpailukauden ajan.

Suomen Bocuse d’Or -menestyksen kilpailukaudella 2022-2023 mahdollistavat Arla Pro, Fredman, HKScan ja Hellmans. Lisäksi kumppaneina toimivat E. Ahlström, Hätälä, Metos, Moët Chandon, Järvikylä, Olvi Vichy sekä Santa Maria. K-ryhmästä Bocuse d’Or -matkaa tukevat K-Citymarket ja Kespro.